Feliz Navidad

On yö enkä saa unta, hiisi vieköön. Neljän tunnin päästä pitäisi olla jo hereillä pakkaamassa tavaroita joulunviettoa varten. Mutta kun tänään kävi taas yksi läheltä piti -tilanne, ja saan olla kiitollinen siitä että sain pitää henkeni. En tiedä johtuuko suojelusenkelistä vai hyvästä tuurista, mutta sen voin sanoa että tänään kävin erittäin epäilyttävässä paikassa, ja että oli hyvä kun tajusin lähteä samantien vikkelästi käpälämäkeen. Oli olevinaan työhaastattelu, mutta siihen taloon en astuisi mistään hinnasta. Ihan kuin kauhuelokuvasta. Jo asuinalue sai aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä. En tajunnut pelätä sillä hetkellä, kun aurinkokin paisteli niin kauniisti, mutta nyt en saa unta. Mitä tahansa olisi voinut tapahtua sillä pienellä kadulla jonne ei muita ihmisiä eksynyt. Pitäisi kai ajatella joulupukkia. Kuusen alla odottaa kolme pakettia. :) Ja kahden tunnin ajomatkan päässä odottavat piñatat.

Lähden nimittäin ylläolevaa kaunotarta katsomaan.

Tänne:

Ja ehkä vähän tännekin:

Kuusessamme ja seimessämme palavat kauniit valot, ja ehkä taidan nyt saada vähän unen päästä kiinni. Erittäin ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! Täällä joulu tulee olemaan kaikkea muuta kuin rauhallinen - meksikolaiseen tapaan.

Kotikulma

Tänään on ollut ihanan rauhallinen ja kaunis päivä. Kaikki päiväni ovat kyllä nykyään rauhallisia, mutta tämä oli erityinen siksi että toivoinkin sen olevan rauhallinen, enkä vain tuskastellut tekemisen puutetta. Järjestin makuuhuoneeseen pienen valokuvausstudion ja otin kuvia töiden etsimistä varten. Sen lisäksi kävin hölmön koiran kanssa pitkällä kävelyllä ja otin muutamia kuvia naapurustosta. Kävin torillakin piipahtamassa, yritin löytää minttua tai tilliä mutta kukaan ei näytä myyvän kumpaakaan. Haluaisin nimittäin tehdä tzatzikia. Niin iso maa, niin iso kaupunki eikä kukaan tee mitään erikoista. Kaikki vain syövät tacoja ja pelaavat jalkapalloa. Vaihtelu voisi virkistää.

Huomenna mennään elokuviin katsomaan Avatar Paulinan ja hänen uuden poikaystävänsä kanssa, jonka jälkeen odottaa Sport Cityn joulujuhla. Jännää, mutta vielä jännempää on lauantai, jolloin olen sopinut käyväni adoptiokissoja katsomassa. Hylätyt, kidutetut ja kärsineet kissat odottavat uutta omistajaa ja joku niistä tulee meille! Saa nähdä onko se tulehduksessa silmänsä menettänyt Ichi vai joku muu. Lähetin myös Mexico Cityn eläintarhoihin sähköpostia, ja näyttää siltä että saattaisin päästä vapaaehtoiseksi tammikuussa. Hui, toivottakaa onnea. Isona musta tulee tiikerinkouluttaja.

Tässä kuvia meiltä. Olen rakastunut.

Tori oli täynnä kaikennäköisiä piñatoja:

Anthropologie

Vaikka tiedänkin, että verrattuna suurimpaan osaan maailman ihmisistä ja entisaikojen oloihin olen äärettömän rikas, niin silti olisi joskus hauskaa olla vieläkin rikkaampi, vaikka vain yhden päivän, jotta voisin tyhjentää esimerkiksi tämän kaupan. Olen kuolannut jo montaa päivää kaupan nettisivuilla.

Kylpymatto, verhoja, tyynyjä, pyyhkeitä - meille kiitos! :)

Ja jos olisin vieläkin rikkaampi, lähtisin Yhdysvaltoihin hakemaan osan näistä ihanuuksista, joita kauppa ei ulkomaille lähetä. Kauniita mattoja ja huonekaluja. Musta matto ja ruskea pöytä olisivat ainakin oikein tervetulleita.

Ja vaikka tällä hetkellä kiinnostaakin enemmän kotipuoli, toivottaisin mielelläni tervetulleiksi myös muutaman vaatekappaleen...

Onneksi meillä ei ole lapsia, muuten haluaisin ostaa seuraavatkin tuotteet: (vaikka toisaalta kohta taidan haluta lapsia vain saadakseni ostaa lisää kyseisen kaupan vaatteita :P )

Tehdäänköhän Joulupukin pajalla lahjakortteja...?

Paranormal Activity

Mikä lienee syy siihen, että meidän oli eilen illalla aivan pakko etsiä piraattikojuista elokuva Paranormal Activity ja katsoa se keskellä yötä..?

Olin kuullut kauheuksia tästä elokuvasta, joten sen takia en ehkä elokuvan aikana hirveästi pelännyt, ja lopussa mietin että tässäkö se nyt oli. "No, onneksi eivät näyttäneet mitään kauhean pelottavaa." Jokin jäi kuitenkin mietityttämään elokuvan jälkeen, ja noin kolmen aikaan yöllä heräsin omaan kiljuntaani. Niin, ihan niin kuin elokuvissa. En ole ikinä herännyt painajaiseen kiljuen. Tietysti vieressä nukkuva Nachokin säikähti, ja molemmat huusimme kurkku suorana muutaman sekunnin ajan. Onneksi seinät ovat paksut, eivätkä äänet kantaudu naapuriin. Unta en kuitenkaan saanut koko yönä vaan odotin aamun ensimmäisia valonsäteitä, jotta uskalsin vähän levähtää.

Nyt kello on jo puoli kaksi iltapäivällä, ja edelleen pelottaa. Miksi ihmeessä? Ei olisi pitänyt katsoa koko elokuvaa, nyt talo on täynnä kummallisia ääniä ja outoja tuulenpuuskia. Kaiken lisäksi jäin miettimään, mikä kumma sai minut sillä tavalla nousemaan pystyyn keskellä yötä ja kirkumaan. Muistan kuitenkin hämärästi nähneeni unessa että Nacholla oli samanlaiset "kynnet" kuin Wolverinella, ja siksi en ole kovin huolissani. :) Jos tässä talossa olisikin demoneita, ne eivät varmastikaan muistuttaisi Wolverinea.

Tässäpä siis kuitenkin elokuva joka vaikutti minuun tavalla, jota ei ole tapahtunut pitkään aikaan.

Wolverine ja "kynnet" = Nacho?

Rakkaani tuli takaisin

Olisihan se pitänyt arvata, meksikolainen "huomenna" tarkoittaa tietenkin "ehkä jopa ylihuomenna, mutta todennäköisesti ensi viikolla", ja loppujen lopuksi tietokone tuli takaisin korjaamattomana - sellaisessa tilassa kuin sen olin jättänytkin. No, mitään ei saa ilmaiseksi, ja kävimme sitten kiltisti ostamassa uuden johdon neidille - kopion tietenkin. Nyt saamme taas viettää laatuaikaa yhdessä. Koulukin jopa lähestyy loppuaan.

Muutto Meksikoon on tuntunut tosi hankalalta, viikonloput jotka vietimme kiertelemällä katuja ja etsimässä vuokrataan-kylttejä, olivat raskaita, ja sellaisen työpaikan löytäminen, jossa minä olisin tyytyväinen, on tuntunut vaikealta. Hotellielämä, kodittomuus, ihana uusi koti, rahapula ja pikkumasennus ovat muodostaneet nämä kaksi ensimmäistä kuukautta. Kaikki on ollut jännittävää, tylsää, innoittavaa, masentavaa ja ennen kaikkea uutta. Välillä on tuntunut, että olisin mieluusti yhden päivän aivan lapsi, ja saisin vain leikkiä poneilla ja prätkähiirillä huolehtimatta rahasta.

Toimistosta lavalle ->

Uuteen asuntoon sopeutuminen on ollut se kaikista kivoin juttu. Kotiuduin heti sen jälkeen, kun olin ensimmäisen kerran tiskannut astiat, ja vielä enemmän silloin, kun remontti tuli kokonaan valmiiksi ja vuokraisäntä vei porakoneensa pois. Silloin hypin ilosta ja aloin siivoamaan.

Sanson on myös onnellinen uudessa kodissa. Koiraherran karva on alkanut taas kiiltää, ja masentunut olemus on muuttunut hyppiväksi ja leikkisäksi vanhuksen iloisuudeksi. Meidän kääpiö innostuu välillä liikaakin hyppiessään ympäri olohuonetta, niin että toissapäivänäkin siltä lähti koko kynsi irti ja lattia täyttyi verellä. Sitä paitsi vanhus käyttäytyy kuin pikkulapsi ja alkaa haukkua tuskissaan heti kun astumme ovesta ulos. Netti oli taas kuitenkin apuna, ja neuvoja eroahdistukseen löytyi monia. Nyt joka kerta ennen lähtöä täytyy suorittaa puolen tunnin rituaali koiran takia. Koiran sulkeminen yläkertaan - "paikka!" - telkkari päälle - ulko-oven valeaukominen ja -sulkeminen monta kertaa - lopulta hiljainen poistuminen niin että koira ei kuule ovea. Nyt ymmärrän miksi koiraihmiset ovat välillä niin ärsyttävän omistautuneita koirilleen. Hankalia eläimiä.

Olen niin rakastunut uuteen kotiimme, että tuntuu kuin en koskaan tahtoisi lähteä täältä pois. Naapurusto on niin kaunista ja kaikki on lähellä ja tunnelma on aivan ihana. Kaikki talot ovat vanhoja, meidän omamme on jo lähes satavuotias yksilö. Kummitustarinoita on tästä syystä liikkeellä monia, ja välillä tuntuu kuin meilläkin kävisi välillä tavallista kylmempi viima. Haamuja lukuunottamatta kotimme on erittäin turvallinen ja kaiken lisäksi kaunis. Ainoa ongelma on huonekalujen puute, mutta tällä tavalla kai kaikki aloittavat? Joulupukilta toivon tänä jouluna sohvaa, tv-tasoa, ruokapöytää, tuoleja, kirjahyllyn, säkkituoleja, vaatekaapin, pari mattoa ja keittiökalustuksen. Ei kai ole liikaa pyydetty?

Joulusta puheen ollen, löysin vihdoin joulutunnelman Meksikosta. Se ei ole yhtä itsestäänselvää kuin Suomessa, joten sitä täytyy todella etsiä. Tänä jouluna se ei ole ollut vaikeaa. Nacho hankki meille ison joulukuusen, koristeita ja seimen sammalineen (katolilainen jouluperinne josta todella pidän), ja minä täytin vanhan yllätyskalenterin suklaalla ja soittelen silloin tällöin suomalaisia joululauluja. Joulukuusen koristelin törkeästi jo joulukuun alussa - emmehän me kuitenkaan ole jouluaattona kotona. Sitä paitsi posteljooni toi viime viikolla ihanan yllärin - joulupaketteja suoraan Suomesta! (Korvatunturilta?) Onpahan ainakin pari pakettia kuusen alla jo odottamassa. Vielä kun saataisiin ostamani uuni toimimaan (se on upouusi mutta kaasu ei tule kunnolla ulos), niin tekisin pipareita ja joulutorttuja, joita tosin saimmekin jo maistella suurlähettilään kera Suomen itsenäisyypäiväkekkereillä. Olen oppinut pitämään myös meksikolaisesta joulusta ja odotan innolla pääseväni taas rikkomaan piñataa.

Tähän loppuun laitankin maisemia San Miguel Xicalcosta ja siitä, miten käy kun vuohi eksyy laumastaan.

Nyt täytyykin lähteä noutamaan palkkaa - jee. :)

Ylioppilas ja puolityötön

Tietenkin tietokone menee rikki juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Viimeiset koulujutut täytyisi saada valmiiksi juuri nyt, joten ei ole mikään yllätys, että universumi pistää taas vastaan. Alan kohta uskoa, että maailmalla on joku salajuoni minun valmistumistani vastaan.
YO-kokeiden tulokset kuitenkin tulivat. :) Äidinkieli M, ruotsi M(!), englanti M (jäi yhden pisteen päähän E:stä), maantieto E ja espanja L.
Olen erittäin tyytyväinen.

Ja taas toisaalta, uuden elämän aloittaminen onkin vaikeampaa kuin odotin. Vaikka saankin noin kahdenkymmenen euron tuntipalkkaa, olen silti lähes rahaton koska töitä ei tahdo löytyä. No, vastahan aloittelen. Toivon kuitenkin löytäväni lisää hommia pian, sillä on todella kurjaa olla joulun alla tyhjässä talossa ilman kuusta ja koristeita.

Huomenna toivottavasti saan koneen takaisin jotta pääsen taas kertomaan kaikista seikkailuistani ja laittamaan kuvia palatsistani. Olen korviani myöten rakastunut uuteen kotiimme!

Oma koti kullan kallis

Anu on iloinen! Matkalaukkujen raahaaminen loppuu tänään. Asuntomme on nyt melkein valmis, uusi ulko-ovi on paikallaan, seinät, lattiat, katot ja muut ovet on maalattu ja sänky on paikallaan yläkerran makuuhuoneessa. Hetki sitten vietiin jo hotellissa olleet matkalaukut uuteen kotiin, ja nyt odotan Nachoa, jotta voisimme hakea vuoren päältä loputkin tavarat ja Sanson-reppanan lämpöiseen nukkumaan. Vielä puuttuu pala kattoa (!!), koska talo on vanha, ja olohuoneen ja keittiön väliseen tilaan on laitettava katto ja seinä sekä ovi ulospäin. Tämä toivottavasti tapahtuu viikonloppuna, sillä olohuone on tällä hetkellä aivan avoin avaraan maailmaan. :) Siihen tilaan eivät ulkopuoliset kuitenkaan onneksi pääse, ainoa ongelma on kylmyys ja mahdollinen sade. Yläkerta on kuitenkin onneksi jo ihanan lämmin ja kodikas. Ja vaikka alakerrassa onkin pikku puute, on se silti tuhansia kertoja mukavampi kuin haiseva hotellihuone torakkoineen.

Suomen säästöni loppuivat viime viikolla, mutta ensimmäinen palkka on jo rahapussissa ja lisää on tulossa - olen nimittäin taas mallitoimistossa ja jo neljässä päivässä ansaitsin sen, mitä olisin lakifirmassa ansainnut kuukaudessa. Kerkesin oikeastaan olla vain yhden päivän ilman töitä, sillä soitin hyvissä ajoin vanhalle tuttavalle, joka pyysi minut saman tien toimistolle uusia valokuvia ottamaan. Viime viikonlopun olin "ravitsemus"messuilla katselemassa pullistelevia miehiä ja miehekkäitä naisia. Ikioma proteiinipaketti lähti minunkin mukaani messuhintaan. :) Nyt vain odotan, että tulisi lisää töitä, jotta saisin säästettyä koirankoulutuskurssiani varten. Olen nyt varma ainakin koirankouluttajakurssista, yliopistosta en vielä tiedä. Harkitsen maantietoa, ympäristötieteitä ja ravitsemusalaa.

Nyt täytyy jatkaa haaveilua kodinsisustuksesta ja adoptiokissasta.